IS Open päätökseen

08/04/2014

Iso-Syötteellä laskettiin viime viikonloppuna IS Open lumilautailu-kilpailu. Kyseessä on Suomen suurin lumilautailutapahtuma vuonna 2014 ja ensimmäinen 5 tähden slopestyle-kilpailu. Kilpailu käytiin erittäin hyvissä olosuhteissa ja laskijoilta nähtii toinen toistaan hienompia suorituksia. Lauantain semifinaalissa laskijoita nähtiin 30, joista 8 parasta selvitti tiensä finaaliin.

Kilpailun voittoon laski Ruotsin Niklas Mattsson pistein 90.25 Toiseksi tuli semifinaalin voittanut Janne Korpi pistein 89.00 ja kolmanneksi Yhdysvaltain Eric Beauchemin pistein 80.00.

“Kilpailu on ollut mahtava. Kun tulin en ensin nähnyt kilpailun potenttiaalia, mutta heti ensimmäisestä päivästä lähtien on ollut todella hauskaa ja rata on ollut erittäin hyvä. Myöskin ilmapiiri on ollut loistava!” Kilpailun voittoja Niklas Mattsson totesi kilpailun jälkeen.

“Hyvä fiilis, meni hyvin. Toisella laskulla kaaduin aika pahasti, ja nyt on aika kipeä kroppa. Vikalla laskulla oli lähellä etten saanut tosi hyvää laskua, tai lasku oli hyvä mutta ei ihan täydellinen. Jos temput olisi onnistunut täydellisesti olisin voittanut. Hieman harmittaa, mutta luulen kyllä että voittaja ansaitsi voittonsa, kun itse hieman haparoin.”  Toiseksi tullut Korpi totesi.

Myös kolmanneksi sijoittunut Eric Beachemin kehui IS Openin rataa ja kilpailun ilmapiiriä innoissaan.

IS Open on osa kansainvälistäWorld Snowboard Touria ja sen järjestivät Kustom Promotion Oy yhdessä Iso-Syötteen hiihtokeskuksen kanssa. Myös järjestäjät olivat innoissaan tapahtumasta. ”Kilpailu ja koko tapahtuma onnistui loistavasti. Laskijat olivat innoissaan ja yleisöäkin oli erittäin mukavasti paikalla, arviolta n. 1500 henkeä seurasi kilpailua paikan päällä. Aivan mahtavaa päättää kevät tälläiseen tapahtumaan” Totesi kilpailun järjestäjä Mikko Kittelä kilpailun jälkeen. 

Takaisin ajankohtaista sivuille